perjantai 23. tammikuuta 2015

Hyvä logo?




Viimeksi paneuduin yritystunnukseen ja sen tarpeellisuuteen osana pienen yrityksen markkinointiviestintää. Näen, että logo on ensimmäinen asia, joka jokaisen yrityksen perustaneen kannattaa teettää. Logosuunnitteluun liittyy kiinteästi myös yrityksen muun graafisen ilmeen suunnittelu, joten vasta näiden ollessa kunnossa, kannattaa ryhtyä tilaamaan ja toteuttamaan esimerkiksi kotisivuja, liiketilan ikkunateippejä tai käyntikortteja.


Logosuunnittelijana olen huomannut, että tunnusta tilaavia tahoja on karkeasti jaoteltuna yleensä kahta erilaista. Niitä, joilla on jo selkeä näkemys omasta logosta tai tunnuksesta, eli sen kirjasintyylistä, väreistä ja liikemerkin ideasta. Ja sitten on niitä, jotka antavat suunnittelijalle täysin vapaat kädet. Nyt paljastan, kummasta asiakastyypistä minä suunnittelijana pidän enemmän... molemmista aivan yhtä paljon! On hienoa päästä toteuttamaan valmiiksi tunnus, josta on piirtynyt asiakkaan mieleen jo selvä ajatus. Ja on hienoa päästä ideoimaan tunnus täysin alusta alkaen miettien asiakasyrityksestä itselle syntynyttä kuvaa ja sen toimialaa. Ja yleensä nekin asiakkaat, joilla on hyvin tarkka mielikuva tulevasta logostaan, ottavat hyvillä mielin vastaan mahdollisia parannusehdotuksia logon suhteen - jos sellaisia on.

Minkälainen sitten on hyvä yritystunnus?  

Siihenkin on varmasti todella monia ns. oikeita vastauksia, mutta omasta mielestäni logosuunnitteluun pätee hyvin sanonta ”Yksinkertainen on kaunista”. 

Tunnusta suunniteltaessa teen monia erilaisia versioita, ja mitä enemmän alan riisua näitä versioita yksinkertaisimmiksi, sitä paremmaksi tunnus muuttuu - niin ulkoasultaan kuin käytettävyydeltään. Tunnusta suunniteltaessa ei voi miettiä ainoastaan miltä se näyttäisi esimerkiksi liikkeen ikkunateippauksissa tai isossa mainostaulussa, vaan on otettava huomioon, että sitä pitää voida käyttää tarvittaessa myös huomattavasti pienemmässä koossa, aina laskupohjasta mainoskyniin saakka.

Tunnuksen suunnittelun lähtökohtana voi olla monta eri ajatusta, kuten itse myytävä tuote tai palvelu, tuotteen tai yrityksen nimi tai sen historia, toimialaa kuvaava asia tai yrityksen alkukirjain.  Esimerkiksi kukkakaupalla voi olla liikemerkkinä kukka (tuote tai palvelu) tai kampaamolla sakset (toimialaa kuvaava asia). Liikemerkki ei kuitenkaan aina ole välttämätön, vaan pelkkä logo, eli yrityksen nimen kirjoitusasu voi joskus toimia paremmin. Ei siis ole välttämätöntä ns. tunkea väkisin logon yhteyteen aivan liian yksityiskohtaista liikemerkkiä, joka kuvaa vaikkapa autokaupalla tarkkaan piirrettyä autoa. Pelkistetty auton muotoa jäljittelevä graafinen elementti voi sen sijaan tässä tilanteessa olla huomattavasti tehokkaampi, jos jonkinlaista liikemerkkiä halutaan käyttää.

Moni yritys tunnistetaan yksinkertaisen logon avulla, ilman graafista merkkiä logon yhteydessä. Näistä esimerkkeinä mm. Coca-Cola, Nokia, Canon ja Sony. Logoa on myös ajan kuluessa voitu yksinkertaistaa aiemmin olemassa olleesta versiosta, koska on huomattu yksinkertaisen toimivan paremmin. Logosta voidaan käyttää myös erilaisia versioita eri käyttökohteissa; logo itse tuotteessa voi olla hyvinkin yksinkertainen ja ilman taustaa tai merkkiä, mutta painotuotteissa tai tuotteiden pahvilaatikoissa tunnuksen taustalla on jokin kuvio tai väri.  

Joissain tapauksissa taas itse liikemerkistä, eli graafisesta merkistä tunnuksen osana, tulee kaikkein tunnetuin ja sitä voidaan hyvin käyttää pelkästään niin tuotteissa kuin markkinointimateriaaleissa. Tästä hyvä esimerkki on Apple:n omenaliikemerkki. Tunnukseen voidaan myös liittää logon alle jokin slogan tai muu selventävä teksti, jolla on oma paikkansa. Näin ollen myös se kuuluu osana yritystunnukseen.

Tunnusta suunniteltaessa on suunnittelija miettinyt typografian tarkkaan ja harkinnut huolella mikä värimaailma sopii yrityksen toimialaan tai tuotteisiin. Itse otan huomioon logoa suunnitellessani myös pienyrittäjän mieltymykset ja toiveet, mutta asiakkaan kannattaa kuunnella suunnittelijan mielipidettä siitä, mikä väritys tunnuksessa ammattilaisen mielestä toimisi paremmin. Joskus sopiva värimaailma on jokin muu kuin yrittäjän lempiväri, sillä aina se lempiväri ei yksinkertaisesti vaan toimi, vaan antaa yrityksestä esimerkiksi väärän mielikuvan. 

Pienyrittäjän logon suunnittelussa katson kuitenkin, etten käytä myöskään yrittäjän ns. inhokkiväriä. Logo tehdään yrittäjälle ja se on hänen käytössään jatkuvasti. Jos logo ei ole mieluisa, sitä ei halua käyttää, vaan logo jää turhaksi investoinniksi ja ollaan alkupisteessä tunnettuuden kasvattamisen osalta. 

Parhaassa tapauksessa yrityksen tunnus on ”omistajansa näköinen”, ammattimaisen mielikuvan antava ja luotettavuutta herättävä. Logo voi olla myös humoristinen ja leikittelevä, mutta siinä kannattaa olla varovainen, sillä tunnuksen ei missään nimessä pidä antaa yrityksestä vääränlaista kuvaa.

Harvemmin kukaan voi luoda sellaista yritystunnusta, joka olisi aivan jokaisen mielestä erinomainen, ”kauneus kun on katsojan silmässä”. Logosuunnittelijaa etsiessä kannattaakin tutkailla suunnittelijoiden kotisivuja ja referenssejä, joista pääsee näkemään kunkin suunnittelijan oman jäljen. Näin voi löytää sen itselleen sopivan suunnittelijan, jonka kanssa parhaassa tapauksessa kaikki sujuu nappiin heti ensimmäisellä kerralla!


Alla vielä muutama suunnittelemani yritystunnus:




perjantai 16. tammikuuta 2015

Yrityksen ensimmäinen markkinointitoimenpide: Tilaa oma uniikki logo!



Pienyrittäjät, esimerkiksi toiminimellä toimivat, ovat yleensä yksin vastuussa kaikesta yrityksensä toiminnasta. Toimialasta riippuen joitain toimintoja on saatettu ulkoistaa, ehkä yleisimmin ainakin kirjanpito, mutta muut tehtävät tehdään oman yrityksen pyörittämisen sivussa. Näistä yksi on usein markkinointi ja mainonta, vaikka senkin ulkoistamisella voisi olla pitkällä tähtäimellä tulosta tuottavat seuraukset.

 

Ensimmäisen kirjoitukseni aiheena on yritystunnus ja sen merkitys. Yritystä perustettaessa - oli kyseessä sitten isompi kymmeniä henkilöitä työllistävä osakeyhtiö tai pieni yhden hengen toiminimi - on mielestäni tärkein markkinointiteko teettää yritykselle oma yritystunnus tai logo.  

Logo, eli se vakiintunut tapa, jolla yrityksen nimi kirjoitetaan, on tärkeä tunnettuuden luomisen ja kasvattamisen kannalta. Kun alusta alkaen käytetään samaa graafista ilmettä, jää yritys helpommin potentiaalisten asiakkaiden muistiin, verrattaessa tilanteeseen jossa yritys käyttää jokaisessa lehti-ilmoituksessa, käyntikortissa tai näyteikkunan teippauksissa erilaista tapaa kirjoittaa oma nimensä.

Usein ajatellaan, että logosta puhuttaessa tarkoitetaan merkkiä yrityksen nimen vieressä. Itse asiassa tämä graafinen merkki, tunnus tai symboli ilman yrityksen nimeä on yleisesti Suomessa tunnettu nimellä liikemerkki. Nämä yhdessä, eli logo ja liikemerkki, muodostavat yritystunnuksen

Sekaannuksia aiheuttaa erityisesti se, että englanniksi juuri logolla (logo) tunnutaan tarkoittavan itse graafista merkkiä ja logotyypillä (logotype) tuotteen tai yrityksen nimen kirjoitettua asua.

Kuitenkin käytännössä on aivan sama millä nimellä yrittäjä tunnustaan kutsuu, jos sitä suunniteltaessa logon tilaaja ja suunnittelija puhuvat ns. samaa kieltä, eli päästään yhteisymmärrykseen halutaanko pelkkä kirjoitusasu, vai mukaan myös graafinen merkki. Sen tähden itsekin saatan tässä kirjoituksessa käyttää myös termiä logo tarkoittaen kuitenkin yritystunnusta.

Miksi kannattaa teettää tunnus ammattilaisella?

Kuten jo aiemmin mainitsin, tärkein tunnuksen tehtävä on luoda yritykselle tunnistettava ilme, jonka avulla erotutaan kilpailijoista ja muista toimijoista. Tunnuksen lisäksi myös muu visuaalinen ilme vaikuttaa näihin seikkoihin, mutta tunnus on mielestäni kaikkein tärkein. Tunnusta tilattaessa kannattaa kuitenkin tilata samalla myös koko graafisen ilmeen suunnittelu, jolloin voi käyttää tiettyjä fontteja, värejä ja graafisia muotoja esimerkiksi kotisivuilla tai printtiviestinnässä.

Logo perustuu usein jo olemassa olevaan kirjasintyyppiin, eli fonttiin, mutta muokkaamalla kirjainten ulkonäköä, sijoittelua, suhteellista kokoa ja väritystä, siitä saadaan uniikki logo. Logoon voidaan liittää liikemerkki, joka jollain tapaa kuvaa yrityksen toimintaa, tuotetta, palvelua, arvoa tai tavoiteltua imagoa. 

Logoa ja liikemerkkiä voidaan käyttää myös yksin ja erikseen, jos logon suunnittelija on niin suunnitellut. Tämä selviää yleensä graafisesta ohjeistuksesta, jossa kerrotaan logon käytöstä ja sen rajoituksista. On siis oleellista, että jos teettää yritykselleen tunnuksen, kannattaa noudattaa tekijän ohjeita myös sen käytössä. Muuten voidaan olla tunnettuuden kannalta samassa tilanteessa kuin silloin, kun tunnusta ei ole edes olemassa, vaan nimi laitetaan eri paikkoihin milloin milläkin fontilla  - vähän sen mukaan, millä fiiliksellä yrittäjä milloinkin on. 

Yritystunnuksen teettäminen ei ole loppujen lopuksi suuri investointi. Tietenkin hintoja logoille on lähes yhtä monta kuin on logosuunnittelijoitakin, mutta joka tapauksessa näen tunnuksen teettämisen ammattilaisella erittäin järkevänä, jopa tärkeimpänä markkinointi-investointina heti yritystä perustettaessa. 

Tunnuksen teettämisellä on myös merkittäviä taloudellisia etuja jatkoa ajatellessa. Kun tarvitset logoa esimerkiksi lehti-ilmoitukseen, voit toimittaa ilmoituksen taittajalle heti oikeanlaisen painokelpoisen version logosta kuvana tai vektorigrafiikkana, sen sijaan, että joka kerta joutuisit eri tahoille selittämään millä fontilla ja välistyksellä yrityksesi nimi olisi hyvä kirjoittaa. Tai pahemmassa tapauksessa, antaisit joka kerta eri taittajalle vapaat kädet yrityksen nimen kirjoittamiseen. Silloin visuaalisen ilmeen kirjavuus on taattu, eikä tunnettuutta pääse syntymään. Valmista logoa käytettäessä säästät siis niin omaa kuin markkinointisi toteuttavan tahon aikaa, ja näin ollen myös rahaa. 

Seuraavassa kirjoituksessani tulen paneutumaan itse logosuunnitteluun ja siihen minkälaiset ovat mielestäni hyvän logon ominaisuudet.

Alla on muutama suunnittelemani yritystunnus:

Kauneushuone Gaiga - logon suunnittelu vuonna 2014
Mirena-Asut - logon suunnittelu vuonna 2013
Seeterin kartano - logon suunnittelu vuonna 2012




Suomen maatalousmuseo Sarka - logon uudistus vuonna 2010

Pääset tutustumaan joihinkin minun luomiini tai toteuttamiin logoihin ja tunnuksiin myös kotisivuillani www.ta-taitto.fi.